Yritys

Kuvagalleria

Marika
14.2.2006Laura Lehto, Kike ja Marika KuntoileVillen joulunavauksessa 2009
Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.

Pionissa on pidetty asiakkaiden hyvinvoinnista ammattitaidolla huolta jo ystävänpäivästä 2006.

Pionin voimavarana ja osaajana pyörin minä, Marika Koliseva. Olen opiskellut kosmetologiksi Turun kosmetologikoulussa, jossa suoritin sekä Sky -(kansallinen tutkinto) että Cidesco (kansainvälinen) -tutkinnot. Olen myös toiminut alan maahantuojalla tuotekouluttajana. Kouluttaessani Dermajet -vartalonhoitolaitetta, näin kuinka upeita tuloksia tällä laitteella saadaan aikaiseksi kamppailussa selluliittia, löysää ihoa ja rasvaa vastaan.

Tämä sai jälleen pitkäaikaisen haaveeni, perustaa oma kosmetologinen hoitola, nostamaan päätään. Löydettyäni vielä mielekkään ihonhoitosarjan, eivät siivet enää unelmalta katkenneetkaan ja yrittäjäelämä alkoi omassa hoitolassa.

Ammattitaitoani sekä Pionin palveluja kehitän jatkuvasti erilaisilla koulutuksilla. Nykyisin Pionista löytyy myös Jane Iredale-mineraalimeikkisarja sekä  erittäin tehokkaat ja tuloksia tuovat Exuviance-ihonhoitotuotteet.

Kokonaisvaltaiseen kauneudenhoitoon kuuluu myös koko kehon hyvinvointi, jota hoidetaan suurta suosiota saaneilla Life Detox -kehonpuhdistuksella sekä vesiliukoisilla ravintolisävalmisteilla

Näillä työkaluilla Pioni on saanut jälleen lisää tehoa Sinunkin hyvinvointiisi.


Yksityisyydensuoja | Rekisteriseloste